Alastaro Sunnuntaina 18.7.2004 ***6-tunnin kisa***

Perjantaina Alastarolle saapuivat Jouni, Vesku, Saija ja Katja heti puolen päivän jälkeen. Tarkoitus oli kerrankin testata autoa paremmin ennen kisaa. Team päällikkömme oli laatinut hienon suunnitelman testausta varten sekä taulukoita tilastointia varten. Ensiksi Jouni ja Vesku vaihtoivat auton etupään kallistuksen vakaajan. Kaikki tuntui olevan kunnossa. Klo 16 alkoi harjoittelu mahdollisuuus ja ensimmäisenä ratin taakse istahti Jouni. Hän ajeli muutaman kierroksen ja saapui varikolle ja kuinka ollakaan auto keitti...se siitä testauspäivästä. Katja ja Saija pääsivät kuitenkin ajelemaan muutaman kierroksen, kun aina välillä odoteltiin auton jäähtymistä.

Lauantaiksi Jouni sai hankittua autoon uuden vesipumpun ja hän vaihtoi sen paikalleen ja testaili autoa ilman takakallistuksen vakaajaa. Auto tuntui taas toimivan hyvin. Luottavaisin mielin Teamimme saapui paikalle sunnuntaina. Ilman puolesta oli tulossa mitä mainioin kisapäivä. Kaikilla oli mieli korkealla ja omaa ajovuoroa vain jännityksellä kukin odotteli.

Jouni ajoi aika-ajon ja lähti ensimmäisenä kuskina matkaan. Puolen tunnin kuluttua kisan alusta, autosta oli kuulunut pamahdus ja Jouni tuli varikolle. Syyksi selvisi syylärin halkeaminen. Vikaa korjattiin ja varaosia sekä työkaluja lainailtiin muilta teameiltä. Tästä suurkiitos avuliaille kisatovereillemme.

Uusi syyläri saatiin asennettua paikalle ja Katja lähti kokeilemaan auton kuntoa. Hän saapui kuitekin pian varikolle, kun auto ei vain kulkenut. Jarmo lähti myös kokeilemaan ja totesi saman. Moottorimme oli siis keittämisestä johtuvasta kuumuudesta hajonnut.

Jouduimme haikein mielin lopettamaan kisan kesken. Ajokierroksia kertyi vain 34. Kotimatkalle lähdimme klo 16 aikoihin ja auto hinattiin suoraan Saija ja Veskun mökin pihalle Kärkölään jossa Jouni, Vesku ja Arto aloittivat samantien moottorin purkamisen. Kannentiiviste oli palanut, joten moottoriremontti on edessä ennen seuraavaa kilpailua.


Kisassa mukana olleet Teamit:

48

Ajojärjestys:

Piti olla Jouni, Katja, Jarmo, Saija, Arto ja Vesku (Vain kolme ensimmäistä pääsivät kokeilemaan ajamista)

Aika-ajon sijoitus:

36, ajajana Jouni

Kilpailun sijoitus:

Keskeytys


Jouni ja Vesku asentamassa uutta kallistuksenvakainta

Jouni ja Vesku asentamassa uutta kallistuksenvakainta

Näinkin voi käydä

Näinkin voi käydä

Bemu pehmeämpi kuin rengasvalli

Bemu pehmeämpi kuin rengasvalli

Vesipumppu hajonnut - keittää

Vesipumppu hajonnut - keittää

Keittää

Keittää

Valmiin kisaan

Valmiin kisaan

Varikkoa

Varikkoa

Kuorma-autokisa

Kuorma-autokisa

Lähtöön valmistautuminen

Lähtöön valmistautuminen

Yleisöä

Yleisöä

Kisa käynnistyy Turva-auton perästä

Kisa käynnistyy Turva-auton perästä

Kisaa

Kisaa

Motip Racing team

Motip Racing team

Slowly Drivers

Slowly Drivers

Slowly Drivers

Slowly Drivers

Kisaa

Kisaa

Jouni varikolle

Jouni varikolle

Vian paikallistamista

Vian paikallistamista

Ensimmäisiä tankkaajia - R.A. Racing

Ensimmäisiä tankkaajia - R.A. Racing

P.E.C.Racing

P.E.C.Racing

Joyride Racing

Joyride Racing

Candynelli Team ja Rataketut

Candynelli Team ja Rataketut

HC Racing

HC Racing

Apea teampäällikkömme Vesku

Apea teampäällikkömme Vesku

Arto ja Jouni

Arto ja Jouni

Vuotaa

Vuotaa

Bs Racing

Bs Racing

Motip Racing ja BlackRoseRacing

Motip Racing ja BlackRoseRacing

Team Barbara

Team Barbara

Lähtöjärjestys

Lähtöjärjestys

Liputukset klo 13.48

Liputukset klo 13.48

106 Racing

106 Racing

106 Racing ja Dybel Racing

106 Racing ja Dybel Racing

Westman Racing

Westman Racing

Superfast

Superfast

M-Power Motorsport

M-Power Motorsport

Varikkoa

Varikkoa

Syyläri irrotettu

Syyläri irrotettu

Haljennut

Haljennut

Uusi syyläri - kiitos lainasta Team Öljy-Hetki

Uusi syyläri - kiitos lainasta Team Öljy-Hetki

Vesku, Arto ja Jouni asennustyössä

Vesku, Arto ja Jouni asennustyössä

Varikkoa

Varikkoa

Allstar Racing

Allstar Racing

Team Corsa

Team Corsa

Arto letkuja lainamassa

Arto letkuja lainamassa

Asennusta

Asennusta

Dalton Bros.Racing

Dalton Bros.Racing

Miika, Arto ja Jouni

Miika, Arto ja Jouni

Varaosa - luovuutta

Varaosa - luovuutta

Auto korjattu

Auto korjattu

Surullinen automme

Surullinen automme

Vesku ja Sari valmiina tankkaukseen

Vesku ja Sari valmiina tankkaukseen

Sari, Vesku ja Arto

Sari, Vesku ja Arto

Katja radalle

Katja radalle

Jarmo vai Liinu seuraavana vuorossa?

Jarmo vai Liinu seuraavana vuorossa?

Kisaa

Kisaa

Kisaa

Kisaa

Kisaa

Kisaa

Kisaa

Kisaa

Kisaa

Kisaa

Kisaa

Kisaa

HC Racing

HC Racing

HC Racing

HC Racing

Kisaa

Kisaa

Kisaa

Kisaa

Syyläri palautettu - Kohdaltamme kisa ohi

Syyläri palautettu - Kohdaltamme kisa ohi

Vesku ja Arto

Vesku ja Arto

Momo Racing

Momo Racing

M-Power Motorsport

M-Power Motorsport

M-Power Motorsport

M-Power Motorsport

Maranellon konit

Maranellon konit

M-Power Motorsport

M-Power Motorsport

Only Fast

Only Fast

Joyride Racing

Joyride Racing

Kotia kohti

Kotia kohti

Katsastyspäällikön annettua luvan lähteä - poistuimme hiljaa paikalta

Katsastyspäällikön annettua luvan lähteä - poistuimme hiljaa paikalta

Arto, Aki, Sari, Vesku, Jouni ja Liinu

Arto, Aki, Sari, Vesku, Jouni ja Liinu

Remontti alkoi heti

Remontti alkoi heti

Jouni, Arto, Vesku ja Miika

Jouni, Arto, Vesku ja Miika

Sylinterin kansi

Sylinterin kansi

Voi voi - remonttia tiedossa

Voi voi - remonttia tiedossa

Sylinterinlohko täynnä vettä

Sylinterinlohko täynnä vettä

Syyllinen - Jounilla kädessä

Syyllinen - Jounilla kädessä

 

83 images

Created with Web Picture Creator 1.40