|
Kisaamassa oli 42 tiimiä Endurance Saloon luokan ajokeilla että 5 tiimiä
Endurance Racing luokan ajokeilla.
Kisassa mukana tiimissämme Mika Rauhala, Tero Koivunen, Pekka Kosonen, Arto ja Vesa
Harjumaaskola sekä Saija Kainulainen. Perjantain harjoitusten perusteella auto tuntui olevan
ihan kunnossa. Ainoastaan sadekelillä oli havaittavissa pätkimistä, mutta kisapäivänä
aurinko mollotti lähes pilvettömältä taivaalta, nostaen lämpötilän pitkälle parinkymmenen asteen
paremmalle puolelle.
Aika-ajon ajoivat Mika ja Tero. Kisa oli Mikalle eka autollamme ja Terolle eka kerta
Motoparkin radalla sekä Endurance Saloon luokassa. Aika-ajosta saimme sijan 40. Mutta alkoi ilmetä
ongelmia...latausvalo ei sammunut lainkaan. Akkua säästääksemme päätimme startata varikolta.
Jokaisen pysähdyksen jälkeen auto laitettiin matkaan käyttäen lihasvoimaa.
Mikan ja Teron ajovuoroilla ei teknisiä ongelmia ollut, mutta kolmannella ajo-osuudella Pekan
antaessa vaihtomerkin eli valot päälle auto alkoi hyytymään. Hän pääsi juuri ja juuri
luikerrellen tankkausalueelle, jossa totesimme akun virran loppuneen. Tankkauksen jälkeen
varikkopaikalle miettimään, mitä tehtäisiin.
Saimme # 190 Momo Racing tiimiltä akun lainaksi.
Tästä suur kiitos heille. Puolisen tuntia rempattuamme saimme matkaan ajovuorossa seuraavana
olleen Arton. Hän pääsi ajamaan settinsä ilman tekniikka ongelmia. Neljänteen vuoroon lähti
Vesku. Muutaman kierroksen jälkeen ihmettelimme, että mihin mies katosi. Ei ollut limusiiniä
näkynyt kymmeneen minuuttiin. Ja heti kohta radalle lähti Safety Car ja Vesku sai
kyydin hinurilla varikolle. Autosta oli hävinnyt kesken ajon virrat, akku oli mennyt oikariin.
Taas mietittiin mitäs nyt. Tällä kertaa saimme akun lainaksi # 116 AH-Racing tiimiltä. Tästä
heille suur kiitos ja samalla kiitokset Jounille sen palauttamisesta. Tähän remppaankin
kului noin puolituntia ja Vesku lähti uudelleen matkaan. Tiimimme istuskellessa rauhassa
kuljetuskalustolla katsellen kisaa, yllätten huomattiin, että Vesku kurvaa
ennen aikojaan tankkausalueelle.
Merkkejä kun ei voinut antaa eikä puhelin yhteyttä autoon ole. Masun alus täyteen jalkoja
ja menoksi tankkaukseen ja viimeiseen vuoron vaihtoon, johon lähti Saija.
Tässä vaiheessa ei oikeastaan ollut kiire
mihinkään, olihan noihin akunvaihtoihin jo käytetty reilu tunti aikaa.
Akku ongelmista ja auton lievästä yliohjautumisesta huolimatta kisa oli
kohdallamme vaiherikas
ja onnistunut. Saimmehan kaikki käyttää ajovuoromme tässä kauden ainoassa
Motoparkin kisassa. Kisassa saavutimme sijan 29. Kierroksia saimme kasaan
kaikkiaan 138 kappaletta, kun kisan voittanut Westman Racing kiersi radan 175 kertaa.
Kisan jälkeen parin auton moottorit joutuivat tehotarkastukseen, joista toinen
selvisi puhtainpaperein ja toisen kohdalla oli jotakin häikkää.
|