Ahvenisto 17.09.2006 ***6-tunnin kisa***

Uskomaton kisa Ahvenistolla 17.9.2006. Vieraskirjassamme joku oli kysellyt alkuviikosta valtamerilaivan mahiksia Ahvenistolla kympin joukkoon. Tottahan toki siihen uskoimme. Kisaan oli ilmoittautunut 51 tiimiä ja 50 otettiin mukaan ennakkotiedotteen mukaan. 45 suoraan aika-ajojen perusteella ja lopuista arvan perusteella viisi. Tuohon 45:n joukkoon oli tavoitteemme päästä.

Kisassa tiimissämme olivat ajamassa Arto Harjumaaskola, Mika Rauhala, Jari Porhio, Pekka Kosonen, Jarmo Paavola sekä Vesa Harjumaaskola. Aika-ajon ajoi Arto. Jossakin vaiheessa ihmettelimme mihin oli kaveri läppärin näytöllä hävinnyt. Löytyi vihdoin sijalta 2. Täh! Joo, totta se on. Tuli kiire kutsua kaveri radalta tässä vaiheessa pois. Tuntui menevän jo liian hyvin. Pari tiimiä ajoi vielä paremmaksi, joten aika-ajosijoituksemme lähtöön oli 4. Taksi oli lähes saavuttanut tolpan!

Aika-ajoissa toiseksi sijoittunut Team AS nro 129 sekä sijalla 19 ollut H.A.NA. Motorport nro 34 eivät startanneet itse kilpailuun. Niinpä kaikki ilmoittautuneet pääsivät mukaan kisaan ilman arvontaa. Tiimimme ekaan ajovuoroon jatkoi Arto. Intoa oli joten hiekka pölisi ja kanttarit paukkuivat. Kympin joukossa vaihtoon ja matkaan lähti Mika. Mutta, mutta Mika kurvasi varikolle pakoputken raavittua maata. Pakoputken kiinnike oli mennyt poikki. Eipä varikkopilttuustamme löytynyt reikärautaa sen kummemmin kuin akkuporaakaan. Pelle Peloton iski jälleen. Onneksi sentään pakkiin oli pakattu rautalankaa, jolla putken sai kiinnitettyä sekä muutama itseporautuva ruuvi ja kiitos akkukoneen lainasta tiimille Viime Tippa Team nro 23. Mika pääsi jatkamaan ajovuoronsa loppuun.

Kolmannelle osuudelle lähti Jari kiidättäen auton ongelmitta läpi ajo-osuutensa. Neljäntenä starttasi Pekka. Hänen ajovuoroa väritti erityisesti turva-auton vierailut radalla. Kisan vihdoin jatkuessa, pääsi Milwaukeen bemari hieman liian lähelle automme etukulmaa seurauksin, että autostamme meni vanne ja puskuri repsotti. Ei muuta kuin varikolle. "Bandut" peliin ja uusi rengas alle ja menoksi.

Viidennelle ajovuorolle lähti Jarmo ajaen Ahvenistolla varman, riskittömän suorituksen. Viimeiseen ajovuoroon lähti Vesku. Mukamas auringon häikäisemänä hän esitti omia kuvioitaan tuoden kuitenkin auton viimein ruutulipulle sijalla 28.

Kisa kaikkiaan oli todella tapahtumarikas. Turva-auto oli monesti radalla kolareiden takia. Enpä niitä nyt ole laskenut, mutta harvinaisen monta. Luulisin, että lähes parikymmentä autoa joutui kisan jossakin muodossa jättämään kesken. Kisan tiimellyksessä myös tankkaus alueella sattunut tulipalo aiheutti hämminkiä. Jerry-kannua avatessa bensaa oli läikkynyt kuuman pakoputken päälle ja syttynyt. Onneksi tästä sekä tankkaaja että tankattava auto säilyivät ilman pahempia vammoja.

Seuraava kisa 23.9.2006 Botniaringillä yhdistettynä Racing ja Saloon luokka yhdeksi kisaksi. Tästä on hyvä jatkaa!

Saija


Kisaamassa tiimejä:

51

Ajojärjestys:

Arto, Mika, Jari, Pekka, Jarmo ja Vesku

Aika-ajon sijoitus:

4

Kilpailun sijoitus:

28


Mika, Pekka, Arto, Vesku, Jari, Jarmo

Mika, Pekka, Arto, Vesku, Jari, Jarmo

Lähtöjärjestys-sija 4

Lähtöjärjestys-sija 4

 

113 images

© Limousinedrivers ry

Created with Web Picture Creator 1.8