|
Tiimimme oli testaamassa (ajelemassa) perjantaina sateisessa säässä.
Vesku kävi kokeilemassa Kemoran moottoriradan turva-alueita harjoituksissa,
mutta onneksi auto säilyi suunnilleen ehjänä. Uusi kuljettajamme
Kauko Rikama tutustui autoon päivän aikana.
Kilpailupäivän aamu oli sateinen, kylmä ja tuulinen.
Rata kuivui aika-ajoihin mennessä ja sää oli melko kaunis,
mutta tuulinen koko päivän. Toista kisaa ajanut Christer
tutustui rataan ajamalla aika-ajon, saavuttaen toisen lähtöruudun (takaa laskien).
Kaikki kolme ensimmäistä kuljettajaa saivat jokainen hajotettua
jotain pientä. Kaukoon törmättiin, menetyksiin
kirjataan yksi colway ja yksi originaali BMW kevytmetallivanne.
Christerin mukaan puna-harmaa BMW törmäsi vasempaan kylkeen
vahingoittaen kumpaakin ovea. Arto sen sijaan törmäili jälleen
ominensa kanttarin kanssa ja sai vasemman etuvanteen soikeaksi.
Tuomaristo muisti tiimiämme teknisellä lipulla koska
tuulilasista puuttui tiimimme numero. Jouduimme askartelemaan
numerontapaisen tuulilasiin. Ja sehän ei käynyt, että tankkauksen
yhteydessä tuon askartelun olisi liimannut lasiin vaan ehdottomasti
Tekniikka lippulla sisään……just joo. Kyllä oli tekninen vika.
Loppukisa sujui hyvin Veskun, Saijan ja Pekan osalta.
Pekka kävi varikolla ihmettelemässä viimeisellä ajovuorollaan
outoa ravistusta. Kaikesta huolimatta saimme kuin saimmekin kurottua
Milwaukeen etumatkan kiinni viimeisen 20 minuutin aikana kun he seisoivat varikolla.
Sijoituimme lopulta sijalle 15. Jokainen kuljettaja pääsi kisaamaan
jonkun kanssa, kiitos siitä kanssakilpailijoille.
Kisan voitti Team As #129 ja toisena oli Westman Racing.
|