|
Ennen kisaa kohtasimme kuljettaja pulan sekä lisäksi
riesana oli auton epävarmuus Motoparkin kisan teknisten ongelmien takia.
Armottoman soittorumban jälkeen saimme Veskun, Pekan ja Saijan lisäksi
kuljettajaksi Rauhalan Kasperin. Vahvistukseksi löytyi vielä Crazy Racingissä
Endurance Racing luokassa ajava Antti Pehkonen. Porukka kun oli haalittu kasaan,
niin kilpailunjohtajalle puhelu jälki-ilmoittautumisesta. Mahtavaa, että
kisajärjestäjät ovat joustavia ja osallistuminen voitiin varmistaa vasta,
jos auto toimisi perjantaina ajettavissa harkoissa.
Perjantaina harkoissa Alastarolla testaamassa olivat
Vesku ja Pekka ja nuorista tulevaisuuden lupauksista rata-autoilun
saloihin tutustumassa ekaa kertaa Miika ja Aku. Autoa testasimme
vaihtelevassa säässä. Alkumetreillä auto näytti hieman ylikuumenemisen
merkkejä. Onneksi jäähdytysjärjestelmän ilmaus poisti ongelman.
Loppuilta sujuikin ongelmitta junioreita ajamaan opettaessa, joten
päätimme osallistua sunnuntain kisaan.
Kisapäivälle oli luvattu epävakaista säätä.
Ja kerrankin säätiedotus piti paikkansa. Aika-ajon alkaessa
alkoi myös sataa. Kasperi joutui tutustumaan autoon tihkusateessa
(ongelmitta, onhan hän vanha konkari automme ratissa). Antin lähtiessä
omaan aika- / tutustumisajoon sade lakkasi ja rata kuivui. Aika-ajon sijoitus 26/39.
Kisan aloitti Antti. Hyvä aloitus pikkuhiljaa vauhtia kasvattaen,
mutta muutaman kierroksen jälkeen tekninen lippu: pakoputki roikkui.
Vika ei ollut kuljettajan vaan vanhan automme. Kiinnitys oli pettänyt
pikkuhiljaa itsekseen. Aikaa tuohon ruuvin etsimiseen ja kiertämiseen
kului seitsemisen minuuttia kaikkiaan, jonka jälkeen Antti pääsi takaisin
radalle kasvattaen vauhtia edelleen. Hieno veto Antilta. Näin se nähtiin,
että racingin puolellakin on hyviä kuskeja, itse emme ole tätä koskaan
kyllä epäilleetkään.
Toisena radalle pyyhälsi juniori-ikäinen Kasper.
Ajaen varman ja kypsän suorituksen: tasaisia hyviä kierroksia.
Kolmantena radalle viilätti Saija. Pikkuhiljaa taivas alkoi
tummua, mutta sadetta ei vielä onneksi näkynyt. Turva-auto
piipahti radalla ajosetin alussa. Hiljalleen se tämäkin lady
taitaa oppia ajamaan. Otteissa alkaa näkyä jo kokemusta ratojen
ahkerasta kiertämisestä.
Neljäntenä radalle kiiruhti Pekka sateen uhan alaisena.
Paineita…Saijalla tähän mennessä tiimimme nopein kierros. No,
konkari tuon äkkiä alitti :). Taivas tummui tummumistaan ja vettä
saatiin reilusti. Hämmästyttävää, mutta auto toimi hyvin märällä
radalla. Pekan selviten varmalla otteella ajosetistään.
(Hmm. kisahistoriaa katsellessa näyttää, että tässä Pekan
kohdalla voi aina käyttää copy-paste-toimintoa. Hyvä juttu
tiimimme kannalta :).)
Sade lakkasi ja rata alkoi kuivua viidennelle
ajovuoroon rynnänneelle Veskulle. Suht' hyvä veto, hyvää vääntöä
setin aikana pienestä kostean radan pelosta
huolimatta. Kuudennelle setille lähti uudelleen Antti. Edellisen
setin uusinta. Vauhti ja varmuus kohdallaan. Viimeiselle noin puolen
tunnin setille viilätti uudelleen Vesku. Ässät-auton alla olivat
vielä ajokelpoiset, kiitos sateen. Takaraivossa tällä hepulla piru.
Pakko ajaa tämän kisan nopein kierros, pakko pakko! Liekö sukuvika?
Mieletön moukan tuuri ja tämä yritys onnistui. Tuurin lisäksi asiaa
auttoi, että rata oli kisan lopussa parhaimmillaan. Tästä
ajasta 1.36;216 tuli kautta aikain paras aikamme Alastarolla.
Tuloksissa ylsimme sijalle 17/38 (192 kierrosta). Oli mukava huomata, että
Endurance Saloon luokkaan oli tullut myös uusia tiimejä kisaamaan.
Kisan voitti Team As (129) Honda Civic 205 kierroksella,
toiseksi ajoi Jawa Team (80) BMW 323 saaden kokoon 204 ja kolmanneksi
kaasutteli samalla kierrosmäärällä Mad-Croc Racing (71).
Tiimimme kiittää ja kumartaa kuskeille Antille ja Kasperille.
Jälleen mahtava kisa ja meille hyvä sijoituskin. Täytyy olla myös
tyytyväinen, että automme toimii jälleen. Seuraavaksi huristamme
kisaamaan Ahvenistolle 8.9.2007.
Vesku ja Saija
|