Alastaro 29.09.2007

Kisaan lähdettiin Botniaringillä sisäänajetuilla Firestoneilla. Tällä kerralla aika-ajon suorittivat Jouni ja Kauko.

Ensimmäiseksi aika-ajoon matkaan Jouni, sillä hänen edellisestä kerrasta autollamme oli vierähtäny noin vuosi. Epäonneksemme muutaman nopen kierroksen jälkeen saimme hieman nopeamman kolmesatasen takahutlariin. Varikolle tutkimaan vaurioita. Totesimme takavalon ja pakarin kiinnityksen rikkoutuneen. Autolla kuitenkin pystyi ajamaan. Kauko lähti ajamaan muutamaa aika-ajo lisäkierrosta, jotta saisimme vaaditut 5-kierrosta kokoon.

Aikaajon ja kisan välissä pakariin laitettiin uusi takakiinnike.

Kisan osaltamme avasi Jouni. Ei ihmeempää kerrottavaa, alun totuttelun jälkeen vauhti ja sijoitus nousi pikku hiljaa. Setin jälkeen hän totesi auton ominaisuuksien parantuneen edellisestä kerrasta. Seuraavana Crisse ja sen jälkeen Kauko. Näillä "ruukieilla" näyttäisi olevan hyvä debytantti kisakausi takana. Nopeus kasvaa jatkuvasti ja tiimin kannalta todella upee homma, että varmuus on ollu kokokauden toinen nimi molemmilla.

Pekka matkaan neljäntenä ja kaikki näytti hyvältä. Pekalta varma ja nopea setti (kuinkas muutenkaan). Sitte Vesku, liekö yliyrittämistä vaiko huonoa keskittymistä, ja setti tuntui menevän aivan penkin alle. Hidasta ja epävarmaa etenemistä kunnes ulosajo ja tekninen lippu antoivat aihetta varikko käyntiin. Pakarin kiinnitys pettänyt jälleen. Nopea (ehkä liiankin nopea) korjaus ja Vesku takas radalle. Upeeta mikään ei ollu muuttunnu varikko käynnillä. Muutaman epätoivoisen nopean kierroksen tavoittelu päätyi jälleen radan ulkopuolelle. Omin avuin takas radalle, tämä riitti tälle kaudelle, varikolle ja kuski vaihtoon.

Jälleen Pekka matkaan, hänellä sama tahti jatkuu (onneksi eri kuin edellisellä kuskilla)nopea ja varma suoritus. Setin loppu puolella autosta alkoi kuulua ihmeellistä ääntä. Pekka kurvasi tankkaukseen ja samalla tarkastamaan mikä mättää.

Kaskummaa taas pakari irti, tällä kerralla toinen takavaimennin teillä tietämättömillä. Ja jälleen kerran pakarin ripustuksia korjaanmaan. Kiitos ratahenkilökunnalle, kadonnut "pönttö" palautui omistajilleen.

Korjauksen jälkeen Crisse uuteen settiin. Ei ongelmia hyvä ja varma veto. Aivan ruutulipulle asti bensa ei riittänny. Varikolle, tankkaukseen ja sen jälkeen lopputarkastukseen. Varikolle tullessa autosta kuului ihmeellistä rohinaa, syy selvisi kotona kisan jälkeisessä tarkastuksessa. Kaikki jarrupalat oli kuluneet raudalle saakka.

Kaudesta 2007 iso KIITOS Sponsoreillemme:
- Sol- olut
- Hyvinkään tarvikeosa
- Osatuonti Felke Hyvinkää
Yhdessä mahtavien keikkakuljettajiemme kanssa saimme tiimillemme mukavia muistoja yhteensä kahdeksasta Endurance Saloon kisasta tällä kaudella. Paras sijoituksemme oli 12. Tästä on hyvä jatkaa. Vetäydymme talviunille lataamaan akkuja ja harjoittelemaan pakoputken kiinnitystä, joka oli tällä kaudella oikein ilkeä meille, pilaten monta hyvää kisaa!

Vesku ja Saija


Kisassa tiimejä:

44 Saloon ja 9 Racing

Ajojärjestys:

Jouni, Christer, Kauko, Pekka, Vesku, Pekka ja Christer

Aika-ajon sijoitus:

46

Kilpailun sijoitus:

21


 

94 images

© Limousinedrivers ry

Created with Web Picture Creator 1.8