Alastaro 25.05.2008

Alastarossa olemme kaikki ajaneet jo niin paljon ettei varsinaista rataan tutustumista tarvita, saavuimmekin paikalle vasta varhain sunnuntaiaamuna, Krissen kesä-auto sai varikolla ansaittua huomiota. Aika-ajossa Saija kävi muistelemassa muutaman kierroksen ajan radan kurveja, sitten Jamppa ajeli jokusen kierroksen tuloksena paikka 32. Varsinaisen kisan aloitti Jamppa nousten pikkuhiljaa paremmille sijoille, kolmen auton jonossa ajellessa varikkomuurin mutkassa ensimmäisestä loppui veto täysin yllättäen, kakkosena ollut team Paukkolan kuvankaunis Calibra sai juuri ja juuri väistettyä, Jamppa kolmantena meidän taksilla ei voinut enää tehdä mitään muuta kuin tuupata Calibran takakulmaan, kulmat kurttuun puskurit repsottamaan, setin jälkeen lyhyt ajatusten vaihto kuljettajien kesken.

Ajo sujui kaikilta kuskeilta varsin mallikkaasti ja niin nousimme pikkuhiljaa kärkikymmenikköä kohti, tuntui jo siltä, että sijaan viisitoista olis mahiksia, meidän kannaltamme toinen turva-auton vierailu radalla osui hyvään saumaan, varikolle ja tankkaukseen, vaikkei aivan kahtakymppiä saatukkaan mahtumaan, niin jäipähän lopusta noin puolen tunnin pätkä pois. Sijoitus lopulta 13, sija kymmenen oli kierroksen päässä, joten jäi vähän tuntuma, että oliskohan etupuskuri kumminkin pysyny paikoillaan ilman bandu-virityksiä, niissä kun aikaa paloi noin 1.30 eli kierroksen verran.

Arska

Kisaamassa oli kaikkiaan 45 autokuntaa, mikä on tämän vuoden ennätys Endurance Saloon kisoissa. Turva-autokin piipahti radalla pariin otteeseen ja erityisen huomion kisa saa liputusten määrässä. Enpä niitä laskenut, mutta todella paljon oli musta-valkolippuja, myös meitä muistettiin yhdellä. Taisi kuskeilla olla henkinen tarve ottaa lisävauhtia kiihdytyssuoralta, josko nollasta sataan kiihtyvyys olisi parantunut ;).

Saija


Kisassa tiimejä:

45

Ajojärjestys:

Jarmo, Kauko, Christer, Saija, Arto, Pekka, Arto

Aika-ajon sijoitus:

32

Kilpailun sijoitus:

13


 

78 images

© Limousinedrivers ry

Created with Web Picture Creator 1.8