|
Kisaan ilmoittautuminen jäi hieman viime tippaan, koska uusi E36 saatiin
liikkeelle vasta perjantaiyönä. Lyhyt testilenkki kertoi auton liikkuvan
ja pysähtyvänkin. Joten eikun peli Gargoon ja Vesku aamulla sitten Kemoraa
kohti. Joka on tosiaan aivan liian kaukana täältä Etelä-SUomesta. Iitin
rataa odotellessa...
Auto osoittautui perjantaina pienissä testeissä kohtuulliseksi, vaikka
mitään säätöjä ei tehty. Eikä niitä tehty kisaankaan.
Aika-ajoissa Vesa veti lyhyesti ja tuli pois ennenkuin renkaat edes
lämpenivät. Sija 27? Ohituksia luvassa????.
Vesku, Saija ja Pekka olivat paikalla ja hoitivat kaikki valmistelut
hienosti, kun me Arskan kanssa vasta köröttelimme kohti Veteliä. Hienoa,
ettei tarvi olla enää aamusella tuolla, vaan riittää myöhempikin
tuleminen. Tosin eihän tämä tiimitouhotusta nostatata. Ensi kerralla
sitten.
Vesa aloitti kisan pienellä nousulla ja ajoi varmasti, taas vanhan
vauhtinsa löytäneenä. Tankkaus osoitti oikeaksi arvelumme, eli kulutus on
kevyttä luokkaa. Siis pari litraa jäi vielä jerryyn.
Pekka liikkeelle ja kohta varikolle; kaasupoljin irti. Pikakorjaus vei
kuitenkin yli tankkauksen ajan ja peli pelattu. Mutta takaisin vaan
radalle rautalangan avulla. Taas tankkauksessa bensaa jäi jerryyn.
Saija baanalle pitkälle hyvälle setille. Nyt tankkiin mahtui kaikki ja
Arskan setti alkuun.
Tosin nolosti, kun lähti tankilta pakilla ja romutti tiimin #44 etuvilkun
lasin. SOri, ostetaan kyllä uusi. Arskalta nopee setti ja kirjoittajan
vuoro.
Parin Racing-pelin kanssa meinasi olla vaikeuksia ohituksissa, kun
peittelivät kovasti. Vähän säälitti vetää, kun pelotti mahdolliset
skruput, joita vanha auto on täynnä ja tähän niitä ei haluta. Mutta kun
kypärä on päässä, niin eihän sitä voi jäädä odottamaankaan....
Sain vielä keltaisella lipulla ohituksesta Stopparin, vaikka mielestäni
olin jo lippuheebon kohdalla, kun runttasin niistä parista ohi.
Vesku vielä päätössetille ja maaliin sijalla 10. Hyvä tulos, tiimin
kaikkien aikojen paras ja uudella testaamattomalla autolla, jossa
vakio-ohjelma ja toooooosi pitkä perä. Ei tarvinnut viitosta heittää
missään ja kolmosta taas ei oikein saanut sitten sisään.
Autoon tarvitaan siis heti uusi laatikko sekä myöhemmin vielä tiheämpi
perä sekä lastutus. Eiköhän se siitä!
- Jamppa
|