Ahvenisto 12.09.2009

Alkuviikosta teimme itsevarmoina päätöksen että ei meidän tarvitse mennä Ahveniston perjantaiharjoituksiin koska automme on kunnossa ja kaikki ovat ajaneet tällä radalla tarpeeksi, nyt kun kilpailu on ohi ja olemme yhtä pettymystä rikkaampia voi hyvällä syyllä olla jälkiviisas ja sanoa että kyllä nyt olis ollu perjantaitreeni tarpeeseen.

Saavuimme siis Apparalle lauantai aamusta kasilta ja vähän jälkeen kuka mitenkin, katsastukset ja ilmoittautumiset meni sujuvasti ehkä vähän liiankin kun unohdimme ilmoittaa aloittavan kuljettajan, stoppariahan siitä sitten myöhemmin langetettiin, niin kuin parillekymmenelle muullekin teamille, mut ei se paljon lohduta kivempi olis kuulua siihen jengiin mikä muistaa säännöt paremmin.

Kiertävän tallipäällikkö ja aika-ajo vuoron haltija oli tälläkertaa Jamppa, ensimmäisellä yrityksellä Jamppa jäi suman keskelle eikä pystynyt ajamaan kuin 1.45 aikoja, kilpakumppaneidemme koheltamisen seurauksena aika-ajot keskeytettiin hinauksen ajaksi, uudella yrityksellä Jamppa löysi vapaata tilaa ja sai omasta mielestään sellaisen ajan mitä liukkaalla autolla pystyy, se riitti ruutuun 18, ei ehkä niin hyvä kun olimme haaveilleet, ( kympin sakkiin mieli teki, ainakin raportin kirjoittajalla). Kilpailun aikana radan liukkaus selvisi kaikille teamin kuskeille, pitoa ei löytynyt hakemallakaan, olis pitänny säädellä pyöränkulmat uusiksi, PERJANTAINAHAN näitä olis voinnu etsiskellä vaan kun ei kenelläkään ollu tarvetta treenata.

Ensimmäiselle setille lähti Jamppa, normaali suoritus eli teki mitä autolla pystyi, kävi kuulemassa tuomariston nuhteet, ensin auton kanssa puhuttelupisteellä ja vielä ajon jälkeen tuomaritornissa, syystä ettei ensimmäistä kuljettajaa oltu ilmoitettu.

Toiselle setille lähti Kake, varikolta seurailimme linjoja todeten että ei oikein istu auto Kaken käteen tälläkertaa, vajaan kolmenvartin ajon jälkeen turva-auto tuli radalle, silloin Kake päätti turhautuneena tulla tankkaukseen, matoilla kunnon kryysis, ei voitu heti tankata kun ei mahduttu matolle. Tankkiin mahtui vain 12 litraa, tankkaus kesti lähes minuutin pidempään kuin olisi pitänyt, ei oikein osunut.

Kolmannelle setille allekirjoittanut. Liukkaus oli yllättää useammin kuin kerran, suolenkin kaarteisiinkin piti opetella uudet linjat, kyllä oli vaikeeta. Toisaalta kukaan ei mennyt ohi ja itse sain ohitella lähes tauotta, ahdastakin meinasi olla, keltainen Abarth kopsahti kerran kylkeen jättämättä merkkiäkään. Tunnin punnerruksen jälkeen aivan kypsänä varikolle. Neljännelle setille Vesku, ehdottomasti kauden paras suoritus, hyviä ohitusia ja yritystä koko vuoron ajan, HYVÄ !!!!

Viides setti oli Pekan, pitkä setti tasaisen varmaa työskentelyä. Kuudes ja viimeinen Crisselle, vajaa tunti, ei ehkä parasta Crisua, auto ei oikein osunut lapaseen, kuitenkin kunnialla läpi. Lopputekstiksi sopii varmaan että. Olishan toi voinnu paremminkin mennä.

-Arto


Kisassa tiimejä:

47

Ajojärjestys:

Jarmo, Kauko, Arto, Vesku, Pekka ja Christer

Aika-ajon sijoitus:

19

Kilpailun sijoitus:

18


 

216 images

© Limousinedrivers ry