|
Kauden päätöskisaan lähdettiin sadekeliä odotellen. Arska ja Vesku
vaihtoivat "löysät eteen"
ja pyörät pantiin pystyyn pidon parantamiseksi. Lauantain testeissä auto
toimi kohtuullisesti, vaikka rata olikin kuiva.
Sunnantaina sateli aamusta alkaen ja tunnin aika-ajon aikana sama jatkui.
Arska ei oikein löytänyt pitoa, joten sija luokkaa 30 oli tuloksena. Nuo
jo muutaman tunnin ajetut renkaat eivät olleet enää pitävimmästä päästä...
Ennen kisaa pohdittiin jopa neljän tankkauksen taktiikasta, jos vain
sadetta piisaisi. Tämä olisi sopinut hyvin, koska ylävarikolla
operoitaessa tuo tankkauskierros on todella pitkä.
Arska aloitti ja pransi sijoitusta hieman. Tuli kuitenkin tunnin jälkeen
tankille, koska auto oli jo nykinyt eikä ollut enää oikein kiertänyt yli
viiden tonnin. Noh, tankkiin meni vain 15l, eli 10l oli vielä jäljellä.
Vesku baanalle tunnin setille. Radan kuivaessa vauhti ja varmuus kasvoi ja
sijatkin parani. Oltiin jo luokassa kympin joukossa. Tankille tultaessa
valitteli taas röpöttelyä, mutta eipäs tankkiin mennyt kuin 17l.
Pekka pääsi aika kuivalle radalle ja vauhti kiihtyi, oltiin jo kolmantena
luokassa parhaimmillaan. Paljon hienoja ohituksia ja osuma kiilanneeseen
Mersuun. Tulos: etuvalo rikki. Vaihtoon kolmen tunnin korville, koska
kone ei kiertänyt enää edes viiteen tonniin.
Jamppa vuoroon ajovalon irroituksen jälkeen ja yllätys yllätys radalle
mentäessä. Nelonen ei pysy päällä kiihdyttäessä, vain alas vaihdettaessa.
Noh, kiihdykset oli mitä oli, kun pitää kolmoselta heittää suoraan
vitoselle. Onneksi toimi koko setin alaspäin. Kolmen vartin päästä alkoi
taas bensan vähetessä tuo röpöttely, eikä kone millään meinaa enää kiertää
tuohon viiteen tonniinkaan. Kiihtyi siis tosi laiskasti jo. Ilmeisesti
liian ylhäällä oleva bensapumppu ei lämmettyään jaksa imeä tankista
tarpeeksi tai sitten pienempi bensamäärä ei valu ottoalueelle tarpeeksi
nopeasti. Talveksi siis töitä tiedossa tuolla sektorilla.
Reilun tunnin ajon jälkeen tankille, nyt mahtui kaikki ja Arska uudestaan
kisaan. Nyt nelonen puuttui kokonaan. Se ja röpöttely oli vienyt meiltä
fiilarit ja tavoite oli päästä viidellä tankkauksella maaliin. Joten
tuloksena oli rauhallista ajelua.
Viimeiselle setille railuksi tunniksi Jamppa tavoitteena päästä
ruutulipulle. Ajelu oli tylsää vioista sekä bensan säästämisestä johtuen.
Mutta kyllä siitä isosta Mersusta sentään mentiin ohi ja yritettiin
kiusata vähän joitain muitakin hitaita autoja.
Tuloksena kisan 10. ja luokan 6. sija. Ihan jees näillä murheilla. Ilman
valon irroitusta ja turhaa säästelyä oltais taas oltu pokaaleilla, mutta
ensi kerralla sitten....
Kiitos kaikille kaudella mukana olleille tiimiläisille, tukijoille ja
varsinkin Saijalle kirjanpidosta ja www-sivujen ylläpidosta. Niin sekä
Jirille vielä hyvät 5-v synttärionnittelut.
Auto tulee keväällä taas, toivottavasti uudessa maalissa ja paremmalla
pidolla varustettuna.
Hyvää talvilepoa kaikille kisaajille
-Jamppa
|