Alastaro 23.05.2010

Lauantaina oltiin radalla heti klo 16. testaamassa ja säätämässä jarruja ym. Pieni sähkövikakin siinä ilmaantui jonka Jarmo sai hetken etsiskeltyään korjattua. Auto tuntui valmiilta kisaan, joten siirryttiinkin yöpymispaikkaan, noin 10 km päähän hienolle kesämökille, jonka Arto oli suhteillaan vuokrannut, saunomaan syömään ja nukkumaan.

Aamulla takaisin radalle. Kuultiin että kisan aikana tulee varmasti satamaan, joten laitettiin uutta kumia alle. Aika-ajo meni hyvin, saatiin 7. lähtöruutu. Lähtö oli mennä pieleen, koska onnistuin tyhjentämään akun järjestelyn valmistumista odotellessa, mutta matkaan päästiin, järjestäjän avustuksella, kuitenkin. Kiitos hänelle. Lähtö sujui hyvin. Sain pidettyä paikkani ja ajo onnistui siinä määrin että tankkaukseen tullessa oltiin suunnilleen samoilla sijoilla kuin lähtiessä.

Matkaan lähti Jarmo. Hänellä olikin jo epäonnea. Kilpailutilanteessa tuli osuma 2fastin kanssa, josta seurasi 10 min remontti ja kuskin vaihdos. Palkintopalli voitiin unohtaa. Reissuun vuorostaan Arto. Ei ongelmia auton kanssa.

Seuraavana lähti radalle Vesa. Kaksitoista kierosta myöhemmin alkoi kuulua kovaa kilinää ja Vesku kurvasi varikolle. Todettiin että kytkin tai loota rikki, eli kamat kasaan ja kotia kohti. Tällainen kisa tällä kertaa. Seuraavan kerran toivottavasti paremmalla onnella. Kiitos myös Jirille, Akille ja Sarille osallistumisesta varikko toimintaan.

Hyvää kesän jatkoa t: Pekka

Kuvia muualla verkossa: www.kysua.net


Kisassa tiimejä:

55 (Saloon 40, Racing 15)

Ajojärjestys:

Pekka, Jarmo, Arto ja Vesku

Aika-ajon sijoitus:

7

Kilpailun sijoitus:

30 (Keskeytys)


55 images

©Limousinedrivers ry ©