|
Vuosi 2005 käynnistyi perustamalla tiimistämme rekisteröity yhdistys.
Rekisteröinti kestikin puolivuotta prh:ssa, mutta 30.6.2005 alkaen tiimimme on virallisesti
Limousinedrivers ry. Tiimimme jäsenmaksu on 10,00 euroa / vuosi ja liittymismaksu 5,00 euroa.
Yritysjäsenkesi pääsee 50,00 euron sijoituksella. Kannattajajäsen pääsee toimintaa
seuraamaan 10,00 euron panoksella. Jokainen voi sitten itse mielessään päätellä,
mitä tuolla rahalla saa. Toimintamme perustuukin omakustannusperiaatteelle.
Kulut jaetaan tasapuolisesti.
Talvikaudella 2004-2005 autoa ainoastaan hienosäädettiin.
Turvakaaret ja auton sisäosat maalattiin. Uusi moottori oli asennettu keulalle
syksyllä 2004 ja sen istuvuutta paikkaansa paranneltiin. Moottorin asennuksessa
oli ollut jotakin häikkää, kun auton alle jatkuvasti tuli lammikko öljyä.
Tätä emme kuitenkaan sen kummemmin tutkineet. Vuoto osoittautui sen verran vähäiseksi,
että sillä ei ollut muuta kuin kosmeettinen haittavaikutus.
Autoon hankittiin vihdoinkin kahdet erilaiset aluvanteet
peltivanteiden tilalle. Auton parinvuoden kisahistorian aikana ei ole tullut
yhtään vannevaurioita peltivanteisiin, mutta mutta… molemmista sarjoista yksi vanne
sai kolhuja 17.7. Alastaron kisassa. Ehkä ne saadaan oiottua jossakin, ehkä ei.
Se Murphy oli aika viisas mies muuten.
Kisakaudella osallistuimme kaikkiaan neljään kisaan.
Kauden lopussa 2004 tekemämme päätös harjoituksista säätöjen jälkeen piti tällä kaudella.
Osallistuimme neljään kisaan ja teimme neljä
harjoitusmatkaa,
joista kolme Ahvenistolle ja yhden Alastarolle. Kauden ensimmäisessä kisassa
Motoparkissa 21.5.2005
tuntuivat edelliskauden lämpöongelmat
kuitenkin jatkuvan. Autoon oli uutena varusteen asennettu moottorinlämpömittari.
Neula soitti noin 100 asteen lämpötilaa ja vettä kului.
Tästä oli hyvä jatkaa, vaiko? Jep, ei muuta kuin kaasua ja menoksi.
Kisa kuitenkin päättyi noin 10 minuuttia ennen aikojaan takakaarteeseen,
kun autosta hävisi veto. Tämän aiheuttajaksi sitten paljastuikin kytkintyöntösylinterin
jumiutuminen.
Päädyttiin vaihtamaan auton alla olleet jouset
lyhyemmiksi ja jäykemmiksi. Samassa remontissa vaihdettiin myös ongelmia
tuottanut syyläri uutuuttaan hohtavaan ja isompaan malliin sekä
tehtiin vaihdelaatikko remppaa. Tätä remonttia sitten ajoimme
sisään Alastaron moottoriradalla 16.7.2005
ennen seuraavan päivän kisaa.
Kaikki tuntui olevan kohdallaan ja lämpöongelmat olivat viimeinkin poistuneet.
Mittarin lukema pysyi sallitussa.
Kisakaudella tiimissämme ajoi keikkakuljettajina
Pekka Kosonen ja Ilkka Ilkare. Ilkka oli mukana Alastaron 17.7. kisassa.
Pekka oli mukana kiidättämässä limusiinia kauden jokaisessa neljässä kisassa,
joihin osallistuimme. Hienointa tällä kaudella oli pääsymme
Ahvenistolla järjestettyyn ensimmäiseen Endurance skabaan, ilmoittautuneita
kun oli n. 70 tiimiä, joista 40 pääsi mukaan. Sijoituimme kisassa hienosti
sijalle 15. Tähän kisaan myös päätimme kauden 2005 ja aloimme auton purkamisen
uutta kisakautta 2006 silmällä pitäen.
Saija 22.4.2006
|