|
Limousinedrivers tiiminä aloitimme talvella 2003 hakemalla auton Saksasta.
Mukaan tarttui vm. 90 oleva BMW 520i. Ensimmäisen Endurance Saloon kilpailun ajoimme
7.6.2003 Kemoran moottoriradalla. Ensimmäisellä kaudella auto oli hidas, mutta luotettava.
Kaikkiaan osallistuimme kuuteen kilpailuun.
Toisella kaudella moottoriongelmat vaivasivat autoa. Olimme mukana kuitenkin
kuudessa kisassa, joista kaksi jouduimme keskeyttämään auton tekniikkaongelmien takia.
Autoon vaihdettiin uusi 2,5 litrainen moottori entisen 2,0 litraisen tilalle.
Kolmannella kaudella osallistuimme neljään kisaan.
Auton talvihuolto oli kehittänyt autoa ajettavammaksi. Kesäkuusta 2005 alkaen
tiimimme on virallisesti Limousinedrivers ry. Kaudella 2005 tiimissämme
ajoi keikkakuljettajina Pekka Kosonen ja Ilkka Ilkare.
Neljännellä kaudella osallistuimme kaikkiaan kahdeksaan kisaan.
Auto oli menneen talven aikana purettu ja kasattu kokonaan uudelleen.
Painoa lähti, mutta Laiva mikä laiva. Onneksi kevät talvella järjestettiin
leikkimielinen karting skaba Tampereella, jossa tiimimme miesväki
kävi pokkaamassa toisen palkinnon. Taitoa siis löytyy, mutta...
Viidennellä kaudella kisasimme jälleen kahdeksassa
kisassa. Parhaaksi sijoitukseksi jäi 12. Pari kisaa keskeytimme ja muutamassa
muussa oli tekniikka ongelmia. Erityismaininnan saa auton moottori, sillä on
on ajettu nyt kaksi kautta eli yhteensä 16 kisaa ilman ongelmia.
Kuudennella kaudella ajelimme kaikkiaan seitsemän
kisaa, joista kaksi jouduimme keskeyttämään. Motoparkin monssuuni-ilmastossa
kytkin sanoin yhteistyön irti ja Alastarolla kuusi vuotta palvellut
perä päätti ulkoistaa kaikki pyöreät palleronsa pitkin rataa. BMW 520
palveli meitä ykksöautona kaikkien kuuden kauden aikana loistavasti, mitä nyt
välillä keskeytyksiä tuli. Ensi vuoteen tiimimme porukka päättää
startata uudella E36:lla. Projekti on työn alla syksy 2008- kevät 2009. Joten
musta paholainen valloittaa Endurance Saloon radan ensikaudella 2009. Emme
kuitenkaan vielä hylkää vanhustamme, jää nähtäväksi josko se vielä
olisi radan täytteenä myös tulevalla kaudella.
Seitsemäs kausi aloitettiin armeijan harmaalla
500, joka oli jo tarkoitus jättää viimekaudelle, mutta miten kävikään.
Uusi auto ei valmistunut ja ajamaan oli kova hinku osalla porukkaa ja Pekan
ansiosta sitten saatiin autoon edes pohjamaali päälle. Uusi 300:lainen sitten
valmistui aikanaan ja sillä meni kisatessa koko loppukausi 2009.Kaudella
saavutettin pari kertaa 6. sija. Niin lähellä mutta niin kaukana pyttysija.
5 parasta palkitaan.
Kahdeksas kausi aloitettiin 17.4.2010
Alastarolla kevätkauden avajaisharjoittelukisalla. Tavoitteet
tällä kaudella saavuttaa pyttysija... Siihen tähtäämme
tuhatta ja sataa...kunhan ei räntää enempää :D
- Saija 22.04.2010
|